Esittelyssä helmikuun taiteilija!
Hei! Olen Maria Ulvinen, suunnittelija, taiteilija ja elämälle utelias nainen. Olen opiskellut taidetta, kuvittamista ja piirtämistä lukuisilla kursseilla vuosien varrella. Olen KuumART ry:n jäsen.
Käsillä tekeminen on aina ollut minulle tärkeää, olipa kyse maalaamisesta, piirtämisestä, tekstiili- ja käsitöistä, graafisesta suunnittelusta tai vaikkapa pianon soitosta. Sivutoimisesti taiteen lisäksi olen toteuttanut luovia graafiseen suunnitteluun liittyviä töitä, kuten mainoksia, kampanjoita ja brändimarkkinointia. Päivätyössäni toimin lapsen oikeuksia puolustavan järjestön yritysyhteistyön kehitystehtävissä.
Teen sekä esittävää että abstraktia taidetta. Nykyään keskityn pääasiassa nykytaiteeseen, missä ilmaisukieltäni kuvaa parhaiten "rohkea, jatkuva ja laaja liike", mikä jättää katsojalle tulkintavaraa heijastaa omia tunteita ja ajatuksia. Henkilöhahmot myös kiehtovat ja pääasiassa esittävä taiteeni kuvaa mielenkiintoisia, erityisesti feminiinisiä persoonia. Toisaalta teen myös hieman mystisiä maisemia, joissa valo ja tunnelma ovat pääroolissa. Kaikkeen taiteeseeni liittyy musiikki - en pysty maalaamaan ilman! Musiikki on erottamaton osa luomisprosessiani.
Olen toteuttanut lukuisia tilaustöitä erityisesti akryyli- ja sekatekniikalla. Tilaustyöt ovat minulle todella mieluisia sillä juuri mikään ei ole parempaa kuin toteuttaa taidetta, mikä heijastaa ja resonoi tilaajan toivomaa tunnetta, tilannetta ja elämää.
Odottamatonta -näyttely koostuu 9 teoksesta jotka on maalattu vuosina 2022-2025.
Odottamatonta nimi viittaa teosten erilaisuuteen ja tietynlaiseen yllättävyyteen mitä ne katsojalle tarjoavat. Osa teoksista esittää abstraktin nykytaiteen suuntausta, missä tunne ja mielikuvitus ovat pääosassa. Osassa teoksista taas esiin nousevat feminiiniset hahmot, joilla on jotakin odottamatonta ja arvoituksellista kerrottavaa. Jokaiseen teokseen liittyy musiikki. Linkit kappaleisiin löytyvät QR-koodien kautta teoslapuilta.
Näyttelyn teokset ovat myynnissä. Lisätiedot löytyvät QR-koodien takaa, jotka ohjaavat nettisivuille.
Odottamantonta | The Unexpected -näyttely, Maria Ulvinen, Helsinki Outlet, Helmikuu 2025
MARIA ULVINEN | maria.ulvinen@live.fi | +358 400 436 493
IG: art.wall.gallery & artwall.gallery | www.taideseina.fi
Haluatko järjestää oman näyttelyn Helsinki Outletissa? Ole meihin yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen mira@helsinkioutlet.fi.